JUURIMULTAA JA RAAKKUASIAA

Palkittu Juurakko-yhtye esiintyy Suomen luonnon päivänä Sipoonkorvessa

Sipoonkorven sydämessä vietetään Suomen luonnon päivää lauantaina 26.8.2023, kun palkittu Juurakko -yhtye valloittaa kansallispuistossa sijaitsevan Ravintola Tilan luontoteemaisella konsertillaan.
Juurakon musiikin lisäksi illan aikana kuullaan tiukkaa raakkuasiaa, kun biologi-tutkimussukeltaja-äänisuunnittelija Myyri Sysivesi kertoo
uhanalaisten jokihelmisimpukoiden kartoitustyöstä.

Juurimusiikkia raikkaalla skiffleasenteella rouhiva Juurakko on valinnut konserttiin kappaleita, joissa käsitellään vesistöjen suojelua, ilmastonmuutosta ja ihmisen toimintaa monenlaisissa maisemissa, erottamattomana osana luontoa.

Konsertissa kuullaan myös perjantaina 25.8.2023 julkaistavan Juurimultaa-EP:n uudet kappaleet, joiden tarinoissa kuljetaan Suomenlahden saaristoista Keski-Suomen koskien kautta Pohjanmaan lakeuksille.
Tutkimussukeltaja Sysiveden matkassa päästään tutustumaan jokien äänimaisemaan sekä kuulemaan, miten metsien suojelu, virtavesiekosysteemi ja jokiluonto liittyvät toisiinsa ja miten raakku toimii tässä ilmentäjälajina.

Suomen luonnon päivä:
lauantai 26.8.2023
Konsertin alkamisaika: 19.00
Osoite: Ravintola Tila, Knutersintie 262, (04130 Sipoo)
Liput: 30 € ovelta (rajattu määrä)
Lippuvaraukset: info@eurea.fi

Lisätietoja konsertista: Eurea | Johannes Pessi | +358 40 0702645 | johannes@eurea.fi | www.eurea.fi
Juurakko: Minsku Tammela | +358 50 3303678 | minsku.tammela@gmail.com | www.juurakkoband.fi
Ravintola Tila: +358 40 1793390 | +358 50 3808978 | tila@ravintolatila.com | www.ravintolatila.com
Juurakon kuva: Blick Productions | Janne Mikkilä